Heipähei!
Elikkäs intterneetin huononlaadun takia blogia ei ole saanu päivitettyä niinkään ahkerasti, mutta kokeillaas nytten!
Makassarissa tuli vietettyä kaks yötä, ja toisena päivänä sielä oli jonku sortin "festarit". Kaupunki oli nähty kahessa päivässä, joten vedetäämpä pieni yhteenveto ensivaikutelmista.
Ruoka kaikinpuolin hyvää ja halpaa (n. 2-3€ annos), Olut maksaa merkistä riippuen 2-3€ baarissa 0,66l, Ihmiset mielissään moikkailee ja haluaa ottaa kuvia meijjän kanssa, vaikka englanninkielen taito niillä jää yleensä "Hello mister" tasolle. Illalla Miksu ja Ipe osallistuivat paikallisella rotuaarilla paikallisiin rivitansseihin, ja saivat koko kaoottisen yleisön hurmokseen.
Heikki kävi leikkaamassa fledan parturissa, jossa Okkim oli onneks mukana vähä kattomasa miten se nainen sitä leikkaa, sillä eihä se sanaakaan lontoota puhunu. Hiuksista tuli kuitenki lopulta hyvät, en tiiä olisko pitäny maksaa Mikolle vai sille parturille.
Seuraavana päivänä käytiin kattelemassa paikallisia markkinoita, ku Ipen kengät jäi taksiin ja flipflopitki oli iha liian pienellä tasolla. Täällä kengät koot on max 44 ja "XL" paijjatki on tyylii suomen M-kokoa. Hätävara fliparit onneks löyty (jotka neki meni jo vaihtoon)
Makassarista lähettiin yöbussilla etenemään Ranteopaoa kohti, ja bussihan olikin hyvin varustettu, kun autossa huomattiin että penkit onki nojatuoleja. Bussimatka meni kivasti nukkuessa ja aamulla herättyä löydettiin lähes samantien hyvä Home Stay meille.
Kuultiin että läheisesä Tana Torajan kylässä on tiedossa isot hautajaiset, joten päätettiin lähtä katsastamaan niitä heti aamiaisen jälkeen. Mutta kuten aina reissussa sattuu ja tapahtuu, Heikki joutu vähä myllyttämään paikallisen katukoiran kanssa sillä seurauksin että koira pääs purasemmaa reidestä ja sairaalareissuha se oli tiedossa sen jälkee että ei vaan Rabies pääse tarttumaan.
Ehittiin kuitenki Tana Torajaan hautajaisiin hyvissä ajoin, ja siellä oli tiedossa isommat hautajaiset mitä ensin ootettiinkaa. Oli varmaan 4000 päinen joukko juhlimassa kuolleen ihmisen pääsyä taivaaseen. Meininki oli semi härski, porukka heitteli vettä, tuhkaa, kaliaa toisten päälle, ja tulihan se nähtyä ku buffalo uhrattiin kuolleiden muistolle, toinen tosin kuoli 6, ja toinen 3 vuotta sitten, ja ruumiit ovat muumioituneet hautakammioissa siitälähtien.
Päästiin todistamaan tapahtumaa paikallisille tarkotetussa katoksessa, johon meijjät kutsui kuolleen ihmisen joku sukulaisnainen. Ruokaa tuli jos jonkunäköstä naaman etteen vaikka kuinka koitti kieltäytyä. Kahvia tuli juotua, pakko myöntää että oli kyllä hyvää, vaikkakin enemmän siitä tuli mieleen tee ku kahavi.
Seuraava kohde oli lähtä kattomaa vanhoja perinteisiä hautakammioita ja yllätykseksi siellä oli luola täynnä PÄÄKALLOJA ja luita. Täällähän tapana ei oo viiä kukkia kuolleille vaan röökejä pääkalloille.
Seuraavana päivänä suunnattiin vuorille, ja näkymät oli kyllä aivan uskomattomat yli 2km korkeudessa. Käytiin paikallisessa kylässä vierailemassa, jossa pikkulapset oli ylimielissään ja ihmeissää valkosista. Otettiin kylässä kahavit, ja saatiin kuulle että kahavi oli valmistettu sen puun pavuista minkä alla istuttiin. Paljon enempää ei voi paikallista kahvifarmeria tukea, fair trade aint no thang.
Nyt ollaan TheDenassa 14tunnin bussimatkan jälkeen. Huomenna tsekkaan viereinen järvi, jossa kuulemma kristallinkirkas vesi ja valkoset hiekkarannat, saa nähä. Hemmot on käytännössä jo ripustettu.
Elikkäs intterneetin huononlaadun takia blogia ei ole saanu päivitettyä niinkään ahkerasti, mutta kokeillaas nytten!
Makassarissa tuli vietettyä kaks yötä, ja toisena päivänä sielä oli jonku sortin "festarit". Kaupunki oli nähty kahessa päivässä, joten vedetäämpä pieni yhteenveto ensivaikutelmista.
Ruoka kaikinpuolin hyvää ja halpaa (n. 2-3€ annos), Olut maksaa merkistä riippuen 2-3€ baarissa 0,66l, Ihmiset mielissään moikkailee ja haluaa ottaa kuvia meijjän kanssa, vaikka englanninkielen taito niillä jää yleensä "Hello mister" tasolle. Illalla Miksu ja Ipe osallistuivat paikallisella rotuaarilla paikallisiin rivitansseihin, ja saivat koko kaoottisen yleisön hurmokseen.
Paikallista katumädöä, 5/5
Heikki kävi leikkaamassa fledan parturissa, jossa Okkim oli onneks mukana vähä kattomasa miten se nainen sitä leikkaa, sillä eihä se sanaakaan lontoota puhunu. Hiuksista tuli kuitenki lopulta hyvät, en tiiä olisko pitäny maksaa Mikolle vai sille parturille.
Heksa hiusten leikkuussa
Seuraavana päivänä käytiin kattelemassa paikallisia markkinoita, ku Ipen kengät jäi taksiin ja flipflopitki oli iha liian pienellä tasolla. Täällä kengät koot on max 44 ja "XL" paijjatki on tyylii suomen M-kokoa. Hätävara fliparit onneks löyty (jotka neki meni jo vaihtoon)
Paikallisilla markkinoilla
Makassarista lähettiin yöbussilla etenemään Ranteopaoa kohti, ja bussihan olikin hyvin varustettu, kun autossa huomattiin että penkit onki nojatuoleja. Bussimatka meni kivasti nukkuessa ja aamulla herättyä löydettiin lähes samantien hyvä Home Stay meille.
Kuultiin että läheisesä Tana Torajan kylässä on tiedossa isot hautajaiset, joten päätettiin lähtä katsastamaan niitä heti aamiaisen jälkeen. Mutta kuten aina reissussa sattuu ja tapahtuu, Heikki joutu vähä myllyttämään paikallisen katukoiran kanssa sillä seurauksin että koira pääs purasemmaa reidestä ja sairaalareissuha se oli tiedossa sen jälkee että ei vaan Rabies pääse tarttumaan.
Ehittiin kuitenki Tana Torajaan hautajaisiin hyvissä ajoin, ja siellä oli tiedossa isommat hautajaiset mitä ensin ootettiinkaa. Oli varmaan 4000 päinen joukko juhlimassa kuolleen ihmisen pääsyä taivaaseen. Meininki oli semi härski, porukka heitteli vettä, tuhkaa, kaliaa toisten päälle, ja tulihan se nähtyä ku buffalo uhrattiin kuolleiden muistolle, toinen tosin kuoli 6, ja toinen 3 vuotta sitten, ja ruumiit ovat muumioituneet hautakammioissa siitälähtien.
Hautajaissaattueessa
Päästiin todistamaan tapahtumaa paikallisille tarkotetussa katoksessa, johon meijjät kutsui kuolleen ihmisen joku sukulaisnainen. Ruokaa tuli jos jonkunäköstä naaman etteen vaikka kuinka koitti kieltäytyä. Kahvia tuli juotua, pakko myöntää että oli kyllä hyvää, vaikkakin enemmän siitä tuli mieleen tee ku kahavi.
Paikallisille tarkotettu loossirakennelma
Paikallisten perinteinen tyyli valmistaa ruoka bambujen sisällä liekillä, Mikko sai hyvät kalamädöt, Heksa ja Antti iha täyttä Buffalonläskiskeidaa
Hymy herkässä ku on päässy varjoon
Maisemaa kylältä
Mitä diipimpää sen siistimpää
Kuolleiden muistolle väännettyjä patsaita
Jackfruit
Iltabisselä naapurin kanssa
Seuraavana päivänä suunnattiin vuorille, ja näkymät oli kyllä aivan uskomattomat yli 2km korkeudessa. Käytiin paikallisessa kylässä vierailemassa, jossa pikkulapset oli ylimielissään ja ihmeissää valkosista. Otettiin kylässä kahavit, ja saatiin kuulle että kahavi oli valmistettu sen puun pavuista minkä alla istuttiin. Paljon enempää ei voi paikallista kahvifarmeria tukea, fair trade aint no thang.
Paikallisia taloja koristaa uhrattujen Buffaloiden sarvet
Mortteja komentamassa
Fiilistelyä 2,2km korkeudessa
Perinteinen hautakammio
Heikki ja Kylänvanhin
Kahvitteluhetki koko kylän kanssa
Nyt ollaan TheDenassa 14tunnin bussimatkan jälkeen. Huomenna tsekkaan viereinen järvi, jossa kuulemma kristallinkirkas vesi ja valkoset hiekkarannat, saa nähä. Hemmot on käytännössä jo ripustettu.
Kylläpä oli taas mukava lukea päivityksiä. Paljon siellä tuntuu olevan ihmettelemistä. Kyllä siellä kolme viikinkiä varmaan aiheuttaa ihmettelemistä myös paikallisille. Näytitte aikas suurille siinä hautajaiskulkuekuvassa muihin verrattuna, ei teillä ollut asiaa sinne punaisen "lakanan" alle.
VastaaPoistaPysykäähän koirista erossa ja muistakaa huolehtia Heksan Rabies-rokotukset ajalaan, sen asian kanssa ei kannata olla huolimaton.
Mukavaa hemmoilua! -pn
Siistiä!!! Olis ollu kyllä hauska nähä teidän tanssishow xD
VastaaPoista-muumilaaksolainen
Mikolla aika pähee hiatonpaita xd
VastaaPoistaEi varmaan passaa valittaa :D sounds goood mayns :) keihvel
VastaaPoistano. milloin uus päivitys tulee. laittakaa joitain,jos mahdollista. t. kost.44
VastaaPoistamissä miehet. joko IPE on tullut,ilmoittakaa kun on oulussa. t. KOST.44
VastaaPoista